 | |
| Tältä näyttää Jonna Tervomaa vuonna 2013 palkitun valokuvaajan Ville Juurikkalan kuvaamana. |
Jonna Tervomaa
12.10.2013 Klubi, Turku
12.10.2013 Klubi, Turku
Hän kiemurtelee edessäni kuin merenneito kuivalla maalla.
Onneksi hän ei ole merenneito.
Tosin, hän voisi kyllä olla.
Sirot kauniit kasvot ja viaton hymy, silmämeikki kuin syntisellä vamppaajalla.
Onneksi emme ole merillä enkä ole karkkilaivan kapteeni.
Olemme Tavastia-klubilla, jossa Suomen suosituimpiin poptähtiin kuuluva Jonna Tervomaa on noussut Beat Barin sohville ja pöydille joraamaan.
Silmäni lepäävät tuossa kiemurtelevassa kaunottaressa, joka on antautunut musiikin viettäväksi, heittäytynyt rytmin pyörteisiin.
Se on ennen tätä päivää ainut kerta, jolloin olen todistanut Jonna Tervomaan elävänä edessäni.
Portti-nimisen anniskeluliikkeen alakerrassa on tänä iltana goottibileet. Miten Jonna Tervomaa olisi viihtynyt siellä?
Sitä emme saa koskaan tietää.
Gootistahan Jonna syntisine silmämeikkeineen voisi käydäkin, mikäli hän vain värjäisi hiuksensa mustaksi ja laittaisi kopisevat korot jalkaan.
Klubilla Jonna on pukeutunut mustiin trikoisiin, mustiin urheilujalkineisiin ja mustaan mekkoon, missä on kultaisia tähtiä.
Melkein gootti, almost goth.
Klubin yläkerrassa on väljää. Ylimmän kerroksen Live-tasanteelle on saapunut noin 200 kuulijaa. Enemmänkin olisi mahtunut.
Käyn tilaamassa kolmosoluen baaritiskiltä ja katselen ympärilleni.
Kohtelias baarimestari pyytää ostoksestani viisi euroa; 0,4 litran Koffin kolmosoluesta.
Klubin viileät kesähinnat ovat vain hailakka muisto.
– Meillä on arki-iltaisin tummat tunnit kello 24 jälkeen, kohtelias baarimestari vinkkaa.
Nyt emme kuitenkaan nauti arki-illan tunneista vaan lauantai-illan huumasta Jonna Tervomaan kanssa.
Onneksi olen hetkeä aiemmin voittanut Raha-automaattiyhdistyksen Monipelin Pikapokerista kymmenen euroa kahden euron panoksella.
Ei tunnu yhtä pahalta.
Jonnalla on ollut lämmittelijäkin, Markus Perttula nimeltään. Hänestä en tiedä mitään. Häntä en muista nähneeni kiemurtelemassa edessäni Tavastia-klubin pöydillä.
Ehkäpä parempi niin.
Jonnan esiintymisen on määrä alkaa Klubin verkkosivujen mukaan 23.00. Kello 23.08 Jonna Tervomaa yhtyeineen nousee pimeälle lavalle kohteliaiden aplodien säestämänä.
Hakeudun lavan edustalle tunnelmoimaan.
Onneksi olemme kuivalla maalla.
Läheisyydessäni joukko nuoria ja kauniita turkulaisia naisia tanssivat ja kiemurtelevat Jonnan eteerisen popin tahtiin.
Tässä tapauksessa termi "eteerinen pop" tarkoittaa uuden Eläköön-levynsä avausraitaa Vastaranta, jolla mustiinpukeutunut vaaleatukkainen vamppi avaa iltansa Turussa.
Jonnan ja yleisössä kiemurtelevien mimmien liikkeet tuovat mieleen tuon kostean illan Tavastialla vuosia sitten.
– Wau, tässä eturivissä on mahtavat jortsut meneillään noilla mimmeillä, tähti puhuttelee yleisöään ensimmäisten laulujen jälkeen onnellisen näköisenä. Niitä spiikkejä tulee illan aikana paljon.
– Kiitos teille.
Kiitos vaan itsellesi, Jonna.
Uppoudun kuuntelemaan Jonnan bändiä. Rickenbackerilla soittava basisti on yhtyeen tukijalka ja kivipaasi, johon muun yhtyeen on turvallista nojata.
Hänen kuvionsa basson otelaudalla ovat vähintäänkin yhtä nautinnolliset kuin noiden kiemurtelevien naisten liikkeet tanssilattialla ja lavalla.
Kitaristi nappailee sävykkäitä ja tyylikkäitä nuotteja kitaroistaan, joista hän taikoo veikeitä ja monipuolisia ääniä kitarapedaaleistaan, maalaten vähintäänkin yhtä kauniita sävelmaisemia kuin edesmennyt Kingston Wall-yhtyeen sankari Petri Walli konsanaan.
Nämä miehet Jonnan rinnalla loihtivat sen tunnelman ja auran, joka tekee tästä illasta ikimuistoisen.
Heidän takanaan lyö tahtia rumpali, jonka ote tuntuu välillä turhan ammattimaiselta. Studiomuusikkomaiselta.
Mitenköhän Kingston Wallin Sami Kuoppamäki paukuttaisi näitä lauluja?
Koskettimien takana istuu mies, joka välillä näppäilee myös kitaraa. Hänen roolinsa jää ulkopuoliseksi. Vai jääkö? Ehkä hän on se kangas, jonka utuisille sävelmaisemille Jonnan yhtye voi sivellä värinsä.
Basistin verenpunaisena sykkivä sydän, kitaristin vihreät ja ekologiset sävelet, rumpalin siniset ja kylmät rytmit sekä kaiken tämän yllä vaaleatukkaisen ja mustiin pukeutuneen naisen kiemurtelu.
– Mustassa on kaikki värit, kuten CMX-yhtyeen A.W. Yrjänä totesi aikoinaan kysyttäessä, miksi mies pukeutuu aina mustaan.
Musta tuntuu.
– Halusin jo sanoa aiemmin, että täällä näkyy paljon tuttuja mutta myös paljon sellaisia naamoja, joita en ole nähnyt koskaan aiemmin, tähti kujertaa mikrofoniin, antaen katseensa seilata halki Klubin salin.
Tekisi mieli kirjoittaa, kuinka katseemme kohtasivat tällä nimenomaisella hetkellä, koska niin kai kuuluisi tehdä.
En voi, sillä en voi valehdella lukijoilleni.
En voi valehdella, että ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua, sillä sitä ei ollut. Ilmassa väreili kuitenkin epätavallista herkkyyttä ja toivoa uudelleensyntymisestä viiden vuoden tauon jälkeen.
Kun Jonna Tervomaa palaa viiden vuoden tauon jälkeen estradeille, ovat markkinat täyttyneet Jenni Vartiaisen, Erinin ja Chisun kaltaisista supertähdistä.
Jonna Tervomaa on siirtynyt valokeilasta marginaaliin. Tällä ei tunnu olevan vähäisintäkään merkitystä Klubilla, missä tunnelma on harras ja lämmin.
– Hyvä Mariska, kuuluu huuto pimeydestä.
– Vai niin, vai että Mariska, vamppi virnistää.
Joku huutelija yrittää luoda särön iltaan huutelemalla epäolennaisuuksia, kuten Mariskaa ja Paranoidia, mutta nämäkin teot ohitetaan olankohautuksella ja rennonletkeällä välispiikillä.
– Mä muistan, kun me oltiin jossain Rauman lähellä keikalla. Siellä lavan läheisyydessä oli kaksi sellaista nuorempaa tukkijätkää aika kännissä, joiden keskustelua meidän keikka selvästi häiritsi. Jonkun hiljaisen kohdan aikana toinen niistä sitten tokaisi, "toivottavasti se Voutilainen lopetti nyt", Jonna naurahtaa.
Yleisöäkin naurattaa.
Täällä minä olen ystävien seurassa.
Gootista Tervomaa ei kuitenkaan käy, gootiksi hän on aivan liian rempseä, iloinen ja hauska.
Ehkä parempi niin.
Lavalla Jonnasta paljastuu rento ja hauska supliikkinainen, joka värittää läppiään poikamaisella virnistyksellä.
Ilmankos se Tokela tuohon naiseen niin rakastui, tehden kaikki Suomen rockabilly- ja psychobilly-naiset kateudesta katkeriksi, kuten vierelläni seisova vaalea kaunotar minulle vihjasi.
Tuollaiseen naiseen on helppo rakastua.
Setin loppupuoli soljuu Jonnan suurimpien hittien varassa. Ainoastaan yksi on joukosta poissa.
– Jos Jonna esittäisi nyt Rakkauden haudalla -kappaleen, alkaisin varmasti itkeä, vierelläni seisova vaalea kaunotar kuiskaa korvaani.
Tätä Helmiä ja sikoja -elokuvasta tuttua Juice Leskisen sävellystä ei kuitenkaan kuulla.
Sen sijaan saan kuulla vaalean naisen harmittelua ja sadattelua, kuinka hieno keikka päättyi antikliimaksiin.
No, päätän mennä tervehtimään helsinkiläistä Rytmihäiriö-yhtyettä Klubin Ilta-kerrokseen, mistä vastaani purjehtii jo sekalainen sakki mustiinpukeutuneita pitkätukkia ja punkkareita.
– Mitä Nalle, mitä sä täällä teet?
– Mitä vittua, joku Jonna Tervomaa? Eikö Perjantaina juostiin tai Vain henkisesti sairas ihminen uskoo jumalaan kelvannut, Rytmihäiriön rumpali Otto Luotonen manailee puolitosissaan.
– No, minähän olen kuullut nuo teidän laulut jo yli 20 vuotta sitten, Tervomaata en, totean Otolle.
Huomaan olevani rumien, partaisten, likaisten ja resuisten miesten ympäröivänä. He irvistelevät ja virnistelevät pahaenteisesti.
Tunnelma ei ole harras ja lämmin, tunnelma on pikemminkin painostava ja uhkaava.
Kaiholla muistelen kiemurtelevia kaunottaria. Romanttinen rakkauselokuva on vaihtunut vesurilla leikaten painajaismaiseen kauhuelokuvaan.
Yksi asia tuota Rytmihäiriötä ja Jonna Tervomaata kuitenkin yhdistää, halusivat he sitä tai eivät.
Helmiä ja sikoja -elokuvan yhtenä päähenkilönä nähdään Rytmihäiriön nykyinen solisti Unto Helo.
Teksti & videot: Nalle Österman
Jonna Tervomaan yhtyeessä soittavat vuonna 2013:
Jonna Tervomaa – laulu
Mikko Määttä – basso
Jaakko Murros – kitara
Jere Ijäs – koskettimet
Santeri Saksala – rummut
Ajankohtaista lisätietoa Jonna Tervomaasta löydät hänen virallisilta Facebook-sivuiltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti